”Vauva nukkuu! Äkkiä syömään, bloggaamaan, koirat ulos, sitä tätä ja tuota!”

Tunnen itseni taas ihan vasta-alkajaksi bloggaamisessa. Hyvät kuvat vaativat uskomattomia ponnisteluja ja teksti ei luista. Ennen vauvaa pystyin asettelemaan ja kuvaamaan valmiita töitä vaikka kuinka kauan, nyt yritän räiskästä säädylliset kuvat pika-ajassa. Harmi vain, että perfektionistiluonteeni ei pysty hyväksymään huonoja kuvia. Tekstin kirjoittaminen tökkii, kun jatkuvasti pitäisi olla keskeyttämässä tai tekemässä jotain muuta. Toki tiesin, että lapsen myötä elämä muuttuu, mutta en osannut ajatella, että blogin kirjoittamisesta tulee näin vaikeaa! ? Toivotaan siis, että tilanne tasaantuu lähiaikoina ja uusi rytmi löytyy.

Jo ennen synnytystä ompelin tulokkaalle takin, jonka piti olla sisäkäyttöön. Siitäpä tulikin niin paksu ja takkimainen, että takki se sitten on, eikä mikään pusero. Kaava on Brindille & Twigistä, jossa on aivan ihania PDF-kaavoja lastenvaatteisiin. Haluaisin ne kaikki. ? Kaavan mukaan takki ommellaan pussiksi, jolloin sitä voi käytännössä pitää kumminpäin vaan. Tämä takki on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi vain toisinpäin, siitä kertovat selkään ommellut tassunkuvat. Tai miten sen käytettävyydenkin määrittelee, vauva on kovaa vauhtia siirtymässä 62-senttisiin vaatteisiin, ja tämän melkein jo liian pienen takin puin ensimmäistä kertaa päälle eilen…

takki4

Valitettavasti en muista kovinkaan paljon tämän ompelusta, siitä kun on jo sen verran kauan aikaa. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan ollut, takki oli todellakin ihan superhelppo tehdä! Tassun kuvat tulostin netistä ja piirsin siitä takin selkään. Ompelin raitatrikoon alapuolelle ja leikkasin ompeleen sisäpuolelta näkyviin – alikeompelua siis. Tassujen ompeluun testasin Ebaysta ostamaan vapaaompelujalkaa, ja täytyy kyllä myöntää, että tuollaisten ympyröiden ompelu kävi sillä aika paljon näppärämmin kuin tavallisella paininjalalla. ;)

takki3

Tein takin päällitikkauksen hyvin loivalla siksakilla, joka näyttää melkein suoraompeleelta, mutta joustaa edes hieman. Kiitos Saumanvara-ryhmälle tästäkin vinkistä. Kankaat ovat kierrätyskankaita appiukkoni vintiltä, varmaankin reilusti yli kaksikymmentä vuotta vanhoja. Raidallinen kangas on trikoota ja päällikangas jotakin paksuhkoa neulosta.

Ja nyt vauva herää… Sainpas sentään koko postauksen kirjoitettua! :)


Tassutakki

… Kaava Brindille&Twigin Reversible Wrap Cardigan.
… Koko n. 56m
… Vuori trikoota, päällinen neulosta.

1 comment on “Tassutakki”

Vastaa