Avainsana: Virkkaus

Vuoden ensimmäinen virkattu!

Taidan olla enemmän neule- ja ompeluihmisiä, kun ensimmäinen virkkaus syntyi nyt vasta. Monesti kyllä etsin vain neulottuja ohjeita ja virkkaan vain harvoissa ja valituissa tapauksissa. Tämä siis ilmeisesti oli sellainen. :) Löysin kirpputorilta aivan ihanan värisiä matonkuteita, vaaleaa keltaista ja turkoosia. Näin heti mielessäni, että ne ovat meidän vauvavärit, ei lastenhuoneen värit, koska sellaista meillä ei nyt toistaiseksi ole, mutta vauvavärit kyllä. Pitäähän hänelläkin olla toisiinsa sointuvia sisustusjuttuja, jotka miellyttävät sitten ainakin äidin silmää.

pinnasuoja3
Pinnasuojan koko on n. 55cm x 100cm.
Alkuun virkkasin 50kjs + 1kjs kääntymiseen.
Virkkasin kasin koukulla aina neljä kerrosta kiinteitä silmukoita ja värin vaihto.
Ensimmäinen kerros uudella värillä aina edellisen kerroksen silmukoiden takareunaan.
Jatketaan niin kauan, että suoja on sopivan mittainen.

En ole missään vaiheessa oikein innostunut valmiista laitasuojista ja sitten kun näin jossakin blogissa virkatun version, olin ihan myyty. Ja koska vauvaväri-matonkuteita oli kilokaupalla, ratkaisu oli helppo. Sellainen meillekkin oli tehtävä. Värit eivät valitettavasti pääse kuvissa oikeuksiinsa, tuo turkoosi ei tahdo näyttää oikeaa karvaansa – näyttäytyköön sitten tuollaisena pliisuna.

pinnasuoja4
Koska oikea käyttäjä ei ole vielä saapunut, sängyssä nukkuu myös varavauva. :)

Ensin meinasin tehdä tuosta kapeamman, 30-35cm korkean, kuten laitasuojat yleensäkin. Sitten mietin tarkemmin kiinnityspuolta ja tulin siihen tulokseen, etten halua mitään solmimisnauhoja näkyviin, jonka vuoksi levensin suojaa niin paljon, että se yltää kiertämään laidan ylhäältä ja alhaalta. Ja tietenkään en huomannut ottaa kuvaa siten, että pohjaa on laskettu alas. Suoja kuitenkin jatkuu tuolla takanakin ihan alas asti. Ajatuksena oli, että kun pinnasänky tulee ulkoseinän viereen, suoja voisi toimia pienenä lisäeristeenä siinä välissä, vaikka lapsi olisikin jo niin iso, ettei varsinaista laitasuojaa tarvisikaan.

Nyt tätä kirjoittaessa tajusin, että pitkille sivuille olisi voinut virkata vaikka pienet lenkit nappeja varten ja kiinnittää suojan sitten napeilla näppärästi. No, minä en valinnut sitä näppärää vaihtoehtoa, vaan pujottelin suojan kiinni siten, että sitä ei mitään turhaan irrotellakkaan. 😃


Pinnasängyn laitasuoja

⇒ Lankatyö numero vuonna 2016.
Lankana kierrätetty matonkude.
⇒ Ohje sävelletty.
Projekti Ravelryssa.

Pinkkiä keittiöön

tiskiliinat1

Bambuisia tiskiliinoja on esiintynyt kodeissa ja blogeissa jo pitkään, mutta jostain syystä minä en ole jahkaantunut näitä tekemään. Tai olenhan, viime jouluksi tein yhden. Bambulankaa löytyy kyllä kaapista jokunen kerä, varmaan viiteen liinaan. Ehkä keväämmällä teen niitä. Tai jouluksi taas jollekkin.

Tässä postauksessa kuitenkin pääosaa näyttelevät ihanan pinkit tiskiliinat tädilleni. Hän osti lankaa ja pyysi minua tällaiset tekemään, joten pakkohan se oli tehdä. :) Helppoihin tiskiliinoihin nähden näistä oli yllättävän paljon vaivaa. Etsiskelin mieleisiä malleja netistä pitkään, tiskiliinan on hyvä olla ilmava, mutta pitäähän sen kauniskin olla. Useampaakin mallia taisin aloittaa ja pian purin aloituksen tyytymättömänä. Ikävä kyllä en muista näiden alkuperää enää, ohje saattaa olla jostakin päin nettiä, tai se saattaa olla osittain netistä ja osittain omasta päästäni, en pysty muistamaan.

Virkatut tiskiliinat

➾ Työ numero 12 vuonna 2015
➾ Lankana Blend Bamboo
➾ Ohje hukkunut. :(

Angry Birds-amigurumit

Jo keväällä tekemäni välityö jäi silloin esittelemättä, mutta nyt muistin näidenkin olemassaolon. Sukuloimisen ohessa mukaani annettiin Novitan Angry Birds-amigurumipaketti, jota tätini ei osannut virkata. Paketin lisäksi sain pyynnön palauttaa amigurumit valmiina. Jonkin aikaa meni, enkä muistanutkaan koko Angry Birdsejä, mutta kun tätini perheineen oli tulossa meidän suuntaamme, aloin näitä tekemään. Tai oikeastaan minä virkkasin toisen, ja ystäväni toisen. Tipun virkkasi mukavasti yhdessä illassa television katsomisen lomassa. Jonkin verran muokkailin silmien ja kulmakarvojen muotoa, alkuperäisten ollessa hieman pieniä ja näinollen hassun näköisiä. Tosin lopputuloksista tuli silti hieman hämmentävän näköisiä, minun mielestäni.. 😃 Serkuilleni nämä silti kelpasivat oikein hyvin, vaikka hieman hassuja ovatkin. :-)


Käteni on paketissa vielä viikon, jonka jälkeen alkaa fysioterapia, eli pian minäkin pääsen palaamaan täysipainoisesti puikkojen ja koukkujen pariin. 😍 Ilokseni tosin huomasin eilen, että pystyn virkkaamaan jo hieman, pelkkää ketjusilmukkaketjua tosin. Siihen saa kuitenkin tuhottua jämälankoja näppärästi, ja joskus tulevaisuudessa voin tehdä ketjusta vaikka pienen maton vessaan. 😊

Virkattu tablettisuoja

Taas olen shoppaillut. Tällä kertaa tabletin, ja luonnollisesti kasan lankaa. Lankaa löytyy inhottavan paljon erilaisista tarjouksista. Tokmannilta bongasin Nallea kolme kerää kympillä, ja vielä uskomattoman herkullisissa väreissä! Näistä tulee Sydänsukat 2.0. Minulle itselleni!

nallee

Novitan sivuilla selatessa silmät osuivat jälleen tarjouksiin. 7 veljestä, juuri tarvitsemissani väreissä!

Seiskaveikka
Etualalla oleva vihreä on tosiaan väriltään kirkas vihreä, eikä tuollainen tumma. Jostain syystä en vaan saanut millään kuvattua sitä oikean värisenä.

Ja sitten vielä Novitan Usvaa. Sekin oli tarjouksessa, ja langan sivuilta päädyin aivan ihanaan pitsineuletunikan ohjeeseen. Pakko sitäkin siis oli ostaa. :)

usva

 Sitten asiaan…

Tilasin tosiaan tabletin, ja Ebaysta siihen suojakuoren. Suojakuori ei luonnollisestikaan ole tullut vielä, kun taas tabletti oli seuraavana päivänä kädessäni. Ensimmäisenä päivänä, kun se oli mukanani töissä, koko tabletti oli jo yltäpäältä hileessä ja klähmäisissä sormenjäljissä. Töiden jälkeen kurvasin äidin luokse kahville, ja matkalla välähti. Matonkuteestahan tuohon tekee nopeasti suojapussin! Ihana äitini lahjoitti minulle tarvittavan määrän kudetta, ja vielä ihanissa väreissä. Minun varastoistani ei kudetta löydy, käsivammaisuus ja tiukka käsiala eivät ole tosiaan siinä lajissa hyvä yhdistelmä.

Aloittelin pussukkaa heti, tein tarvittavan määrän ketjusilmukoita, ja aloin menemään niitä vain ympäri ympäriympäriympäriympäri….. Hampaat irvessä tein kiinteitä silmukoita riittävän määrän, jotta tabletti sopi pussiin. Sitten.. Ei mitään, sen pituinen se. Miksiköhän en ole virkannut pussukoita enempää, kun se on niin tavattoman helppoa? Senkun tekee vaan. Ja niistähän voi ideoida vaikka minkälaisia joka tarpeeseen!

Tablettisuoja kesken

Ensimmäistä kertaa kokeilin myös varsinaista kirjovirkkaamista. Ennenkin olen tehnyt pieniä juttuja, mutta yleisesti ottaen en kovin paljoa edes virkkaa. Nämä vinoraidat ovat kyllä todella hauskoja! Koska idea vinoraitoihin tuli vasta parin ensimmäisen turkoosin kierroksen jälkeen, tein loppuun vielä kaksi kerrosta pelkällä pinkillä, jotta raidat näyttävät edes pikkuisen suunnitelluilta. :)

Valmis tablettisuoja

ps. Oletko huomannut, että Käsityöelämää on myös Facebookissa? Sinne jaan mielenkiintoisia neuleohjeita ja ajatuksia, joita blogin puolella ei välttämättä näy. Tulevaisuudessa tykkääjien kesken myös arvontoja!

Täällä taas!

Revitty reuna: Simply Tiffany Studios – Tears & Curls
Vihdoin paluu blogin pariin. Tauko oli tahaton, mutta lopulta tarpeellinen. Mitään ilmoitusta en blogin puolelle laittanut, sillä tämä ei tosiaan ollut mitenkään suunniteltu juttu. Jotenkin vain neulominen, ja sitä myötä myös bloggaaminen jäi. Suurin syy siihen on töihin paluuni. Pitkän sairasloman jälkeen takaisin työelämään totutteleminen on vienyt melkoisesti voimia, enkä arjen pyörittämiseltä ole jaksanut edes neuloa. Luultavasti en olisi vieläkään tarttunut puikkoihin, ellen olisi tajunnut miten lähellä joulu on, ja lahjoja pitää alkaa jo tekemään.
Aloitin kevyesti virkkaamalla muutaman korin, jotka asettelin säilykepurkin päälle. Virkkasin korin hieman korkeammaksi kuin purkki on, jotta sain sen taitettua ja liimattua terävän reunan päälle. Taitettahan piti painaa hetki, jotta se ottaa kiinni, enkä millään viitsinyt sitä siinä pitää tarpeeksi kauaa, joten otin Ikean nipistinmagneetit hyötykäyttöön. :)
Nyt blogi jatkaa entiseen malliin, ja postauksia tulee ainakin jouluun saakka toivottavasti reipasta tahtia. :)