Avainsana: Naiselle

Samalla linjalla jatketaan

Hame-vatsa-kuvilla mennään tänäänkin. Tämän meinasin esitellä kyllä vähän myöhemmin, mutta en ole vielä ehtinyt (viitsinyt) ladata tietokoneelle asti kuvia muista töistä. Saati sitten edes kuvata kaikkea. Toivottavasti ette ole jo aivan kyllästyneitä tähän vauva-raskausteemaan, joka blogissa nyt on pinnalla, lupaan palata ruotuun heti, kun saan kaikki suunnittelemani jutut tehtyä. Sairaalakassiinkin ajattelin pakata lankaa ja puikot ihan vaan omia sukkiani varten, pikkuisella toivottavasti siihen mennessä on jo kaikki valmiina.

Viime viikolla kaipailin itselleni edelleen jotain päällepantavaa ja päätin surauttaa pikaisesti ihan vaan perushameen. No, ei se niin pikaisesti sujunut, mutta hame syntyi silti. Harmaa kangas on Noshin farkkucollegea, musta trikoo taas jokin jämäpala Kankaita.comilta. Kaava on pari eri kokoista suorakaidetta omien ympärysmittojeni mukaan. Taskun kaavan piirsin laiskuuttani lautasliinaan, kun en jaksanut hakea parempaakaan paperia. 😁

Hameessa on siis joustavaa kangasta vyötäröllä ja hameosa on rypytetty siihen sopivan mittaiseksi. Rypyttäminen olikin muuten haastava homma, mutta onnistui lopulta Facebookin Saumanvara-ryhmän avustuksella. (Mikä ihana paikka! ❤) Vyötärökaitaleen jouduin kerran purkamaan irti epäonnistuneen rypytyksen vuoksi, mutta omasta mielestäni se oli ihan hyvä saldo. 😁

Hameen muotoutuessa se kaipasi mielestäni vielä jotain jujua, joten päätin opetella taskun tekemisen. Ihan yksinkertaisen päällitaskun vain, mutta kuitenkin. Vaatimattomasti halusin pyöreän taskun, joten etsin suosiolla lisäohjeistusta tekoon. Apu löytyi kirjastosta lainassa olleesta Suuri Käsityö – Vaateompelijan käsikirja-opuksesta. Ensin kanttasin taskunsuun samalla mustalla, jota vyötärökaitalekin on, sitten pyöreä tasku piti rypyttää käänteestä, jotta se asettui kauniisti paikalleen. Apulangalla, nuppineula-armeijalla ja silitysraudalla tämäkin onnistui melko kivuttomasti, vaikka inhottavaa näpräämistä olikin. Neulasin taskut paikoilleen ja surautin reunan rouheasti kahteen kertaan, enkä kovin millintarkasti edes. Mielestäni se sopi tämän hameen tyyliin.

Sitten hame olikin valmis! Oikeastihan tähän meni monta päivää, tein ensin toisen taskun ja parin päivän päästä aloin miettimään, että mites se tulikaan tehtyä. Samoilta ne kuitenkin näyttävät, eli tavoite saavutettu. Plussana vielä se, että olen tosi tyytyväinen hameeseen, eli tavoite saavutettu ja ylitetty siltäkin osin.


Perushame taskuilla

»  Ompelutyö numero 6 vuonna 2016.
» Kaava omasta päästä.

Vauhti hidastuu, kiire kasvaa

Tänään raskausviikkoja on kasassa reilut kolmekymmentäviisi ja se alkaa näkymään yleisvoinnissakin. Muutaman päivän ajan olen kärsinyt melko kovista liitoskivuista, jotka ovat tuoneet muassaan väsymystä. Koirien kanssa kävely on hidasta ja tuskallista. Kaikki liikkeet ovat hitaita ja tuskallisia. Lopputulos on kuitenkin kaiken arvoinen, vaikka toivonkin, ettei tulokas anna odotuttaa itseään ainakaan kovasti lasketun ajan yli. Liikkeiden hitaus ja vaivalloisuus aiheuttaa murhetta, sillä pää olisi pirteä ja tekemistä riittäisi vielä näiksi viimeisiksi viikoiksi, mutta kroppa ei pysy mukana vauhdissa. Minulla ei ole esimerkiksi yhtään imetyspaitaa, joten ehdottomasti pitäisi tehdä. Sellaisen kaavaa ehdin tuossa eräs yö visioimaankin, kun uni ei tullut. Seuraavana aamuna piti sitten heti muokata raskaustunikan kaavasta imetystoppi. Leikkasin kankaatkin jo, mutta homma tyssäsi sopivan ompelulangan puutteeseen, keskiviikkona tie vie kangaskauppaan, jolloin toivottavasti työt taas jatkuvat. Ihanan raskaustunikan ompelin itselleni kuitenkin jo yli viikko sitten, ja tänään on sen vuoro astua parrasvaloihin. Ja tosiaan, ne valot osoittavat vaan tunikaan, sillä minä en kuvauksissa ollut hehkeimmilläni. 😂

Alunperin tunikassa oli myös ”imetysluukku”, mutta huomasin vasta vaatteen valmistuttua, että kangas olikin kovin ohutta ja imetysosio (miksi sitä kutsutaan?) kuulsi läpi inhottavasti. Kaava kaipasi muutenkin pieniä muutoksia sinne tänne, joten leikkasin imetysosan vain ronskisti pois. Uusi yritys sitten seuraavaan versioon. Raskausaikana tunikan alle voi hyvin laittaa topin, jolloin kaula-aukkokin pysyy säädyllisissä rajoissa. Tämän reilu viikon aikana tästä on tullut yksi lempparivaatteistani, viihdyn nimittäin mainiosti kotosalla legginsseissä ja villasukissa. Kuitenkin ulkona käydessä tunika ylettyy juuri sopivasti takapuolen yli, ettei tarvitse erikseen pukea housuja jalkaan. Alkuperäisessä kaavassa helman pituus on vain paita- ja mekkomittaan, mutta piirsin lisäksi tämän välivaihtoehdon, joka toimii itselläni parhaiten.

Ompelu oli melko helppo juttu, ohjeet olivat selkeät ja työ eteni jouhevasti. Ylä- ja alaetukappaleiden rypytyksetkin olivat helppo homma, sillä kaavassa oli selkeästi merkitty laskosten kohdat ja koot, eikä tarvinnut ihmeellisemmin mittailla ja kikkailla mitään. Laskos kaavan merkitsemään paikkaan, neula päälle ja seuraavan kimppuun. Helppoa kuin mikä. ☺ Seuraavaan versioon pitää tosiaan tehdä muutamia muokkauksia, jotta tämä istuu paremmin omalle kropalleni, mutta muuten olen todella tyytyväinen kaavaan, tämän mukaan tulee varmasti lisääkin ommeltua. Valitsin M-koon, mutta koko oli silti paikoitellen melko reilu, vaikka minäkin olin mittaavinani sen sopivaksi. Kaavaa kannattaa siis mittailla ja sovitella enemmänkin kuin rinnanympäryksen puolesta.

ompeluvinkki


Raskaustunika

× Ompelutyö numero 5.
× Kaava Megan Nielsenin Amber.
× Koko M