Avainsana: Naiselle

Äitiysvaatepläjäys

Kyllä minä jotain jouluistakin ompelin, itselleni joulumekon näet. Ompelin myös Liljalle mekon, sekä muutaman joululahjan, joihin palaan hieman myöhemmin. (Luulin kyllä kirjoittaneeni niistä jo.. voihan raskaushormonit ja pätkivä muisti.) Mekon kangas tuli vastaan Majapuun joulukalenterista, jossa se ensin huuteli minua ostamaan itsensä, sitten tulin katumapäälle ja kauhistelin värivalintaa ja lopulta rakastuin mekkoon.

Olen pitkään tuskaillut odotusvaatteiden kanssa, kun kaikki mekot saavat minut näyttämään lähinnä Muumimammalta. Olisi pitänyt heti tyytyä vanhaan, hyväksi havaittuun Ruskamekkoon, eikä tuhlata kangasta muihin. Tämä on täydellinen, sopii odotukseen ja imetykseen. Kankaan väri tosiaan aluksi hieman hirvitti, sillä pukeutumisessani on aina edes osaksi mustaa, eikä tuntunut luontevalta yhdistää kokopunaista mekkoa mustiin legginsseihin. Lisäksi halusin mekkoon ripauksen arkisuutta, jotta sitä voisi käyttää huoletta myöhemminkin. Tein siis hihansuihin mustat resorirannekkeet, sekä huolittelin pääntien mustalla resorilla. Tämä pieni määrä riittää siihen, että mekko sopii todella kivasti mustien leggarien kanssa, ja menee tosiaan ihan arkikäytössäkin.

Leikkelin mekkoa vähän summamutikassa isommaksi, taisin ainakin avartaa kainalosta inan sekä lisätä rinnanympärystä parisen senttiä. Lattialla könyäminen on jo muutenkin haastavaa, niin en jaksanut alkaa piirtämään kaavaa isompana. Lisäksi olisi kuitenkin tarkoitus, että tätä voisi käyttää sitten odotusajan (ja miinus 15kg) jälkeenkin, jolloin kokoa isompi olisi jo varmaan liiankin reilu.

Ruskamekon kaavaa mukaillen olisi tarkoitus piirtää myös tavallisia paitoja odotus- ja imetysaikaan, kunhan vaan ehdin siihen vaiheeseen… Laitan tähän loppuun kuitenkin kollaasin ompelemistani äitiysvaatteista. En ole suurinta osaa (yhtäkään?) täällä esitellyt, enkä niitä enää erikseen aio esitelläkkään. Laitan kuvien jälkeen vielä kaavatiedot, jos joku niitä kaipailee. :)

1. Tumma pitkähihainen. Tehty omalla kaavalla, joka piirretty H&M:n äitiyspaidasta.

2. Siniharmaa mekko. Ruskamekko Mama, jota ei taida enää kaavana saada?

3. Mustavalkoinen mekko. Megan Nielsenin Rie. Näytän kamalalta tämä päällä, mutta mekko on mahdottoman mukava. Paras olisi varmaan ohuesta kankaasta, jotta laskeutuisi vatsan päälle selvemmin.

4. Vaalea t-paita. Tämäkin piirretty suoraan H&M:n äitiyspaidasta.

5. Harmaa mekko. Megan Nielsenin Amber, jota on blogissa näkynyt aiemminkin. Tämäkin on parhaimmillaan ohuesta ja laskeutuvasta kankaasta, tavallinen puuvillaelastaanitrikookin tuntuu hiukan tönköltä. Viskoositrikoo taas tuntuu ja näyttää huomattavasti paremmalta! Imetyspaneelin olen muokannut kivamman malliseksi.

Synttärimekko 1-vuotiaalle (ja äidille)

No niistä 1-vuotissynttäreistä on jo hetki aikaa, mutta mekkojen kuvaus otti oman aikansa. Ja vielä blogiin saaminen toisen samanmoisen. :D Huhtikuun alussa siis juhlittiin yksivuotiasta Liljaa, ja tein meille molemmille juhliin mekot. Liljan mekko oli todellinen murheenkryyni, sitä tehdessä tuli ensikosketukseni tyllin, enkä tiedä uskallanko enää koskaan koittaa uudelleen. Jostain syystä tylli oli jo ennen ompelua aika mössöä ja takertuvaa, mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan. Valmiissa hameessa helma kiertyi ylöspäin, tylli takertui itseensä ja oli tosiaankin mössöä. Juhlat juhlittiin kamalan tyllin voimin, mutta 1-vuotiskuvaan purin tyllin pois ja jätin pelkän trikoohelman. Vieläkin harmittaa, kun mekko ei vastannutkaan odotuksia – vaikkei siinä nyt tuollaisenaan mitään erityistä vikaakaan ole.

Kankaiden valinta lähti oikeastaan liikkeelle kengistä, ostin Liljalle aiemmin H&M:lta tuollaiset puuterin värisen tossut, sillä Lilja ei vielä kävellyt montaakaan askelta juhlissaan, enkä siksi halunnut varsinaisia kenkiä hänelle laittaa. Kävelemättömyyden vuoksi en myöskään halunnut tehdä hänelle ”oikeaa” juhlamekkoa joustamattomasta kankaasta, sillä kontatessa helma olisi ollut tiellä. Näiden ehtojen mukaan tein mekon Noshin trikoista, mustaa ja puuteriroosaa yksivärisenä ja puuteriroosaa Kuisketta. Kaava on Brindille & Twigin #82. Kyseessä on siis mekkobody, jotta takapuoli pysyi piilossa. :) Pidensin hieman helmaa ja lisäsin frillat kädenteille.

Olalla olevat KAM-nepit ovat myöskin hieman häiritsevät, olisin halunnut huomaamattomammat nepit. Mutta kun kerran laitat KAMin, ei sitä niin vain enää pois otetakkaan. Siihen oli siis tyytyminen. Mekon helmassa on rullapäärme, samoin kuin frillojen reunassa. Bodyosan kanttaus sujui kerrankin kivuttomasti, kantti kulki omalla paikallaan kauniisti, vaikka alaosassa on jos jonkinmoista kaarretta ja kiemuraa. Rusettipannan ohjetta olen soveltanut hieman Kakarat-blogista.

Omaan mekkooni taas olen enemmän kuin tyytyväinen. Kangas on Tyyne-Esterin Marokko-trikoo, viime Kankaiden Yön löytö. Ensin ihastuin kankaaseen täysin ja tilasin pari metriä, sitten kankaan saavuttua mietin että APUA en mä osaa pukeutua tämmöiseen kuosiin. Sitten tein siitä tämän Ruskamekon ja ihastuin täysin. Tämä on ihan ehdottomasti yksi mun lempparivaatteista nyt. Helmassa on rullapäärme, hihoissa ja pääntiellä on resorikanttaus, joka on käännetty nurjalle siten, että resori pilkottaa oikealle puolelle ihan hiukan vaan. Tämä on Ruskamekon imetysluukullinen versio, luukku piiloutuu kuosiin todella huomaamattomaksi. Ruskamekko on malliltaan ihana, omasta mielestäni yläosasta tyköistuva ja helmasta levenevä mekko sopii omalle vartalotyypilleni kivasti. Näitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmänkin. :)

Söpöstelyä & samistelua

Heti tähän alkuun tiedustelen muilta perheellisiltä tai muuten vaan kiireisiltä bloggaajilta… Kirjoitatteko te postauksen alusta loppuun yhdellä istumalla? Missä välissä? Mun ajatus häviää aina kun joudun keskeyttämään, mutta mulla ei myöskään tunnu löytyvän tarpeeksi pitkää rauhallista hetkeä koko postauksen kirjoittamiseen. Oppiiko sitä kirjoittamaan pätkissä, niin että teksti olisi jotenkin järkevääkin?

Ja sitten asiaan. Aiemmassa postauksessa olleen Noshin paidan kaavalla tein Liljalle tunikan, ihanasta Nappinjan kolmiotrikoosta. Tämä löytyi aiemmin järjestetystä kangaspenkojaisista, monen muun kanssa. ? Levensin kaavaa tunikaksi ja kaarsin takakappaleen hieman pidemmäksi. Etukappale voisi olla ehkä aavistuksen lyhyempi vielä, jolloin takakappale kaartuisi vielä lisää. Kädentielle menee jälleen nepit, jotta pukeminen on hieman mukavampaa.

Lisäksi ompelin meille söpöt samisteluleggarit. ? Kankaana on Jätti-Rätistä ostettu farkkutrikoo, josta olen aiemminkin tehnyt Liljalle legginssit. Kangas on ihanan pehmeää ja joustavaa, onneksi ostin joskus tarjouksesta pari metriä. Liljan 1-vuotiskuvan yhteydessä otetaan myös perhekuva, ja saattaapi olla, että me lähdemme näissä leggareissa kuvattavaksi. Olen ommellut myös samisyläosia, niistä lisää myöhemmin.

Omat legginssit tein Mallikelpoisen ohjeella omien mittojen mukaan. Ohje on mainio, mutta siinä mainittu väljyys -2cm ei kyllä riittänyt minulla ollenkaan. Jostain sitten luinkin, että joustavalle kankaalle miinusta voi olla jopa 10-20%. Nappasin sitten mitoista pois tuon 10%. Tosin vieläkin voisi ehkä ottaa pikkuisen lisää. Nilkan ympärykseen jätin väljyydeksi tuon -2cm, että legginssit menevät vielä mukavasi jalkaankin. Haarakoukkuja loivensin myös hieman, mutta en ole ehtinyt vielä testaamaan istuvuutta. Nämä ovat myös VKP2017-projektiin, jossa on tässä kuussa tehty itselle sopivia kaavoja.

Liljan leggarit taas ovat tutulla OB:n Baggy-kaavalla hurautetut. Jälkikäteen katsottuna en tosin ole varma, onko näissä molemmissa langansuunta väärin, mutta eipä se ole käytössä haitannut ollenkaan. ?

Vaatekaappiprojekti: Ehta

Helmikuun VKP2017-haasteena on miettiä itselle sopivia värejä ja malleja. Pinterestin värianalyysien perusteella olen syksy, mutta epäselväksi on edelleen jäänyt, olenko soft vai deep autumn. Vartalotyyppini taas on rectangle tai standard. Rectangle on selvä, H siis. Standard on hieman epäselvä, olisiko se siis X? Olen siis jotain näiden väliltä. Onnekseni H- ja X-vartaloiselle sopii saman tyyliset, vyötäröä korostavat vaatteet. No, tämänkertainen Ehta ei sitä kyllä ole, mutta se on sentään oikean värinen. Jos siis oletetaan, että olen deep autumn. Haaste ei siis ihan täysin ole vielä suoritettu.

Tämän ompeluksen myötä huomasin, että minulle ei tosiaan raglanhihainen vaate istu. Seuraavaan Ehtaan on siis muokattava tavalliset hihat. Tuskailin hihojen ja kainalorypyn kanssa pitkään, ja lopulta päädyin tekemään pienet muotolaskokset seka kaventamaan hieman hihasta imetysluukun alareunaan asti. Käytettävä tästä nyt onneksi tuli, vaikkei istuvuus olekkaan täydellinen. Imetysluukun toki myös lisäsin alkuperäiseen kaavaan. Muuten tein tämän version ihan kaavan mukaan.

Kangas on Kankaiden yön saalista, Paapiin Spotty-JC. Kakkoslaatua kuulemma, pohjaväri on epätasainen. Näköni on kyllä huonontunut, eli ehkä minussa on vika, mutta minä en tässä kyllä epätasaisuutta huomaa. :) Tätä jäi vielä hiukkasen, ehkä teen vielä pipon itselleni, jos nyt päätän olla deep autumn.

Seuraavaksi pitäisi käydä siis vyötäröä korostavan vaatteenn kimppuun. Minkäänlaista visiota minulla ei vielä ole, joten vinkkejä hyvistä kaavoista otetaan vastaan. Olen huomannut, että vihdoin ompelutaitoni on karttunut niin, että valikoin mieluiten päälleni jotain itse tehtyä. Se, jos mikä on palkitsevaa. :)

Vaatekaappiprojekti: Ruskamekko

Osallistun Savalaisten Vaatekaappiprojektiin -17. Joka kuukausi haasteeseen liittyy tehtävä tai tehtäviä, joiden päämääränä on se unelmien vaatekaappi. Tammikuussa haasteena oli listata oman vaatekaapin puutteita ja ommella yksi. Tarkoitus oli myös kerätä Pinterestiin ideataulua omasta tyylistä. Taulu jäi vähän lyhyeksi, en ole ehtinyt jatkamaan sitä vielä. Mutta se antoi jo hieman ideaa ja pääsin alkuun. Minun tyylini (tai tyylittömyyteni) on ollut pääasiassa farkut ja trikoopaita. Omalta se ei kuitenkaan ole tainnut tuntua, sillä tämä projekti innosti todella. Minulla on esimerkiksi hirveä määrä erilaisia kenkiä, useat korolla, joita en käytä lähes ikinä. En osaa tälläytyä sitä varten, että lähden ruokakauppaan. Muualla käyn harvoin, sillä maalla asuessa hoidan ostokseni suurimmaksi osaksi nettikaupoissa. Pinterest antoi ihanasti ideoita omaan tyyliin, joka on helppo arkityyli ruokakauppaan ja kyläilyyn.

Oman vaatekaappini puute oli mekko. Ja vielä imetys-sellainen. Ja sitten löysin Etsystä Ruskamekon kaavan, jota olen kärkkynyt jo pitkään! (Jos joku muukin on, valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen. En voi suositella kaavan ostamista, sillä tiedostossa on virheitä. Nämä on annettu tiedoksi myyjälle, mutta en tiedä onko hän korjannut niitä.) Kaava tosiaan aiheutti harmaita hiuksia, mutta jonkinlaisen sain siitä kasattua. Mekko taas vastaa odotuksia täysin, olen aivan rakastunut.

Kankaat ostin Jyväskylän Kangaskaupasta, tarkoituksena Martha-tunika (joka muuten sekin on aivan ihana kaava). Ruskamekko vaati kuitenkin kangasta reilusti, eikä minulla ollut yhtään sopivaa, joten käytin nämä. Yhdistelmästä tuli ihan kiva, vaikka aluksi epäröin. En osaa yhdistellä muuta kuin mustaa ja jotain väriä. Ja kun mekossa on jo harmaata ja väriä, minne se musta pannaan? No vaikka legginsseihin, hyvältä näytti ja kivi vierähti sydämeltä. Ja tähän toki punaiset villasukat, hyvältä näyttää. ;)

Kanttasin imetysluukun ja kaula-aukon FOE:lla, laiskana olen tykästynyt siihen todella. Jälki on siistiä ja ompelu helppoa. Sopiva venytys on kyllä välillä haastavaa, imetysluukun reunaankin FOEta olisi saanut venyttää vähän reilummin. No, harjoitus tekee mestarin. Tarkoitukseni oli ottaa kuvia myös hieman yksityiskohtaisemmin, mutta kun moneen päivään en ole muistanut tai ehtinyt, päätin nyt julkaista tämän ilman tasokuvia. Valitettavasti minun, ja siten myös teidänkin, on ajanpuutteen vuoksi tyytyminen hieman huonompiin kuviin postauksissa. Yritän parantaa tapani.

Vaatekaappiprojektista (#vkp2017) intoutuneena tilasin Kankaiden yöstä jokusen metrin kangasta itseäni varten, lähitulevaisuudessa varmasti näette niitä täällä. :) Kangaspinkkaa vilautan Instagramissa kunhan viimeinenkin paketti saapuu.