Avainsana: Isoäidinneliö

Hei hei, joulu!

Joulua aina odottaa innolla, mutta lähes joka kerta se on myös helpotus, että seuraavaan kertaan on taas vuosi. On siinä aina oma vähtinsä, lahjojen tekeminen ja paketointi, päivien aikatauluttaminen ja edestakaisin ryntäily. Rentouttavaa yhdessäoloa, eikö? ;)

Lahjojen suhteen otin tänä vuonna yllättävän rennosti, tein mitä keksin ja ehdin ja ostin loput. Yksinkertaista – eikö? Mikähän siinä sitten on, että niistä lahjoista pitää aina ottaa niin kova stressi? Tänä vuonna suuressa roolissa taisi olla tämä minun raskaushehkuni, minusta kuulemma oikein huokuu rauha ja tyyneys. Ainakin hetkellisesti.

Kyllähän minä niitä lahjojakin tein, muutamaan ostopakettiin pistin mukaan tiskiliinoja, niin on sitten jotain itsetehtyä. Eräätkin sukat päättelin vielä Tapaninpäivän aamuna, onneksi vierailu oli sovittu vasta silloin. Tässä postauksessa keskitytään kuitenkin noihin tiskiliinoihin.

Liinat ovat aika kiva vieminen ympäri vuoden, lankaa tai aikaa ei kulu paljonkaan ja joka taloudessa tiskiliinaa käytetään. Eri asia sitten, raaskivatko kaikki käyttää virkattuja. Minä toivon, että antamani liinat menevät käyttöön, siihenhän ne ovat tarkoitettukkin, mutta tiedän, että saajat ovat asiasta eri mieltä. Toivottavasti he kuitenkin edes harkitsevat liinojen käyttöä.

Tiskiliinat

➾ Työ numero 14-17 vuonna 2015
➾ Lankana King Cole Bamboo-Cotton, sekä 100% bambulanka
➾ Mallina isoäidinneliö.

Lämmikettä tuoliin

Tälle viikolle en kirjoita Lauantai kuvina-postausta, sillä tämän lauantain aikana en ole ehtinyt tekemään mitään muuta kuin siivoamaan ja lenkkeilemään. Mitään kuvaamisen arvoista ei siis ole tapahtunut. Esittelyyn pääsevät siis tuolinpäälliset, jotka aloitin itseasiassa viime kesänä. Tein ne lähes valmiiksi asti, mutta sitten ne hautautuivat muihin töihin. 
Meillä on takapihalla puinen pöytä ja neljä tuolia. Etupihalle toimme nämä muovituolit, jotta niissäkin voi tarpeen mukaan istua. Muoviset tuolit ovat kuitenkin todella kylmät, ja muistinkin, että tällaiset UFOt ovat jossakin jemmassa. Viimeistelin nopeasti molemmat, ja sain ne paikalleen muutaman tunnin päästä aloituksesta, kovin paljoa ne eivät siis kesken olleet. 
Molemmissa on lankana Nalle, 3,5mm virkkuukoukulla virkattuna. Mittailin tuolin jalkojen paikat, ja tein niihin kohtiin ketjusilmukkanauhat, jolla päällisen sai solmittua kiinni. Reunoissa on muutama kerros kiinteitä silmukoita, ja kuten näkyy, sisusta isoäidinneliöitä. Yllättävän paljon nämäkin lämmittävät, vaikkeivat paksut olekkaan!

Keinutuolin päällinen

Meillä on ollut olohuoneen nurkassa jo kauan vanha, valkoinen pikkukeinutuoli. Tykkään kovasti vanhoista huonekaluista, ja nopeasti keinutuoli kaveriksi kerääntyi muutakin. Jotenkin se oli silti tylsän näköinen, ja vähän liian valkoinenkin minun makuuni. Ongelma ratkesi isoäidinneliöillä.

Enpä muistanut tuota mitata, mutta neliöitä taisi olla 4×14. Päällistä kiertää vielä nirkkoreuna. Virkkasin päällisen 7 veljeksestä, 3,5mm virkkuukoukulla. Loppujenlopuksi tuossa ei mennyt kovinkaan kauaa, ja keltaiset keskustatkin sain virkattua jämälangasta. Palasien yhdistämisessä meni jokin vikaan, kun saumat eivät ole lainkaan tasaiset, vaan porrastavat jotenkin oudosti. Höyryttämällä ongelma ratkesi kuitenkin osittain. Kovin tyytyväinen olen kyllä tuohon.