viiksihaalari2

Syksy saapuu jo hiljalleen, ja lämpimien päivienkin välissä on ollut vilpoisia päiviä. Eräänä niistä vilposista päivistä huomasin, että Liljan paksumpi collegehaalari on liian pieni. Sellainen piti siis ensi tilassa tehdä. Kaava löytyi jo aiemmin ostettuna, Brindille & Twigiä taas. Joustocollege löytyi myöskin varastosta, ostin tätä alennuksesta kaksi metriä 16e! Tyyliltään ei ehkä erityisen tyttömäinen, mutta me emme ole ollenkaan tarkkoja siinä suhteessa. Tai olemme, juuri piti tilata tyttökankaita, kun Liljan kaikki vaatteet tuntuvat olevan ihan poikamaisia. Rajansa kaikella.

viiksihaalari1

Kaava on tosiaankin Brindille & Twig: 096 jonka ostin alesta jo aiemmin. Pikkuvauvan kanssa on todella näppärä tuo alas asti tuleva vetoketju. Huputon versiokin toimisi loistavasti, välillä kun nuo huput tuntuvat olevan vähän tiellä. Tässä kaavassa huppu ei kuitenkaan ole ihan överisuuri, kuten monissa ostovaatteissa tuntuu olevan. Aika kapeaa mallia tämä tuntui kyllä olevan, seuraavaan ehkä otan leveyden kokoa isommasta.

viiksihaalari3Hupun etureuna jäi inhottavasti lörpöttämään, mielestäni en kyllä venyttänyt kangasta, mutta ilmeisesti venytin. Käyttöä tuo ei tietysti haittaa, mutta omaa silmää hieman häiritsee. Hupun vuorikankaan leikkasin vanhasta paidasta, kun huomasin yhtäkkiä, että sopivaa trikoota ei ollut.

Nyt ilmat viilenevät jo entisestään, ja seuraavaksi pitäisikin surautella fleecehaalari tytölle. Ja ehkäpä toinen collegejumppiskin olisi hyvä olla olemassa.

……………………………………..

Asiasta toiseen… Blogin kohtaloa olen mietiskellyt viime aikoina paljonkin. Olen harkinnut tauolle jättäytymistä, mutta en sitten kuitenkaan halua. Lukijoilta toivon ymmärrystä, se aika mitä minulla on harrastaa, käytän mieluummin käsitöiden tekemiseen. Jatkossa pyrin postailemaan aina kun ehdin, ja yhdistellä tekeleitä samoihin postauksiin. Pää pursuaa jo ideoita postauksista, joten pysytelkää kuulolla, vaikka hiljaista onkin. :)

 

Vastaa