mammanhuivi1

Viime vuodelta on vielä muutama työ esittelemättä, mutta otetaanpa silti tähän väliin hieman uutta tuotantoa. Heti joulun jälkeen aloitin tekemään pitsihuivia Novita Rosesta ja sain kuin sainkin sen ajallaan valmiiksi – nimittäin miehen mamman 80-vuotisjuhliin.

mammanhuivi4

Juhlat juhlittiin tänään ja huivin viimeistelin eilen – tiukille meni siis. Huivi on Novitan Syksy 2015-lehdestä ja alunperin tarkoitettu Huurre-langasta tehtäväksi. Rosea olen kuitenkin hamstrannut alennuksesta (7 kerää / 5€!!) joten otin sen käyttöön. Muuten en ohjetta alkanut muokkailemaan, joten huivista tuli hieman odotettua isompi. Sen vuoksi jätin alkuperäisessä ohjeessa tehdyn reunuksen pois, ja siltikin huivi on melko iso.

mammannhuivi3

Huivi aloitettiin yläreunasta lähes kolmella sadalla silmukalla, joten kerroksen neulominen tosiaankin kesti. Aluksi tuntuikin, että huivi ei edisty minnekkään ja yhden mallikerran neulominen vie monta päivää. Ahkerasti kuitenkin neuloin ja neuloin, kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, ja lopulta kerroksetkin lyhenivät ja nopeutuivat, ja mallikerratkin alkoivat vihdoin toistua. Siltikin kerroksia tuntui olevan aina vain liikaa jäljellä. Jotkut tekevät aina vain toinen toistaan ihanampia huiveja henkäyksen ohuesta langasta – miten he sen tekevät? ?

No, huivi valmistui siis joka tapauksessa, ja saan olla ylpeä itsestäni. Omasta mielestäni ainakin huivista tuli niin kiva, että olisin sen mieluusti pitänyt itsellänikin. ? Kevään aikana teen kyllä itsellenikin huivin!

mammanhuivi2

Pitsihuivi

➾ Työt numero 1 vuonna 2016.
➾ Lankana Novita Rose viininpunainen
➾ Ohje Novitaknitsissä
➾ Projekti Ravelryssa

2 comments on “Pitsihuivi Rosesta”

  1. Tosi nätti huivi! Paljonko sulla meni lankaa tuohon? Rosea olis odottamassa ja ainakin sun tekemänä tuo malli ja lanka näyttävät sopivan loistavasti yhteen :)

    • Kiitos! :) Lankaa meni vähän reilu 4 kerää, tarkalleen ottaen siis 208 grammaa. Mielestäni Rose sopii tuohon huiviin kyllä kivasti, jälkikäteen ajateltuna tuosta olisi voinut kyllä jättää yhden tai kaksi mallikertaa pois, sen verran tuli huiville kokoa.. :)

Vastaa