Jonkinlaista käsityötähän tämäkin on, vaikkei ehkä ihan sitä, mitä blogi pääasiassa sisältää… Viime vuoden puolella remontoimme asuntoamme sisältä, ja nyt kesän tullessa on aika siirtyä ulkopuoleen. Takapiha ei ole juurikaan ollut käytössä, ja sinne on kerääntynyt kaikenlaista romua, puutarhakalusteet ovat jo uusimisen tarpeessa ja laatatkin ovat jo aikansa eläneet. Lisäksi takapihan toisella puolella on ollut suuri kaninhäkki, joka purettiin viime kesänä. Jälkeensä häkki jätti epätasaisen maan ja rikkaruohoarmeijan. Nyt saimme tuttavalta pihakeinun, ja päätimme, että on aika laittaa takapiha kerralla kuntoon. Tästä tilanteesta aloitimme…

Koska avomiehelläni on paljon omiakin projekteja, ja minä haluan toteuttaa ideani heti, pyysin äitiä auttamaan pihan kuntoon laitossa, jotta sen saa valmiiksi mahdollisimman pian. Tarkoituksena on käyttää kolme lauantaita projektiin, jonka jälkeen pihan pitäisi olla uudelleen tasoitettu, laatoitettu ja reunustettu. Tosin ne laatatkin puuttuvat vielä. Teemme pihan molempiin reunoihin neliön malliset, noin 250cmx250cm-alueet, ja näiden väliin tulee kapeampi käytävä, johon takaovesta astutaan. Toisella neliöllä laatat olivat jo, joten pohjatyö tulee olemaan kohtuullisen helppo. Aloitimme siis pihan vaikeammalta puolelta, kaivamalla rikkaruohot ylös. Kaivamisen ja tasoittelun jälkeen reunustimme alueen tiilillä, ja teimme pohjan loppuun. Puolen pihan pohjatyö tehtiin siis yhdessä päivässä! Tehokasta toimintaa, vaikka itse sanonkin. 😊 Muutamassa tunnissa piha oli jo täysin toisen näköinen:

Ensi viikon aikana minun on tarkoitus jatkaa tiilillä reunustamista pieni matka, poistaa vanhat laatat, ja laittaa jo hiukan uusiakin. Suunnitelmissa on, että kun käteni leikataan kesäkuun ensimmäinen päivä, takapiha on valmis. Taka-ajatuksena tietenkin, että minä voin rauhassa löhötä uudessa pihakeinussa kuusi viikkoa auringonpaisteessa.. 😉 Pihaprojekti-sarja saa siis jatkoa viikon kuluttua!

Vastaa