Ennen joulua kerroin huovuttaneeni ensimmäistä kertaa. Sehän olikin ihan hauskaa puuhaa, ja sainkin pukinkonttiin aikaiseksi kaksi patakinnasta ja -lapun. Nämä ovat olleet uusilla omistajillaan jo niin kauan, että melkein unohdin niitä tänne blogiin laittaa. Ja tänään, kun muistin, kuvat olivat hukassa! Minun käsityö- ja muutkin kuvani ovat välillä kyllä niin tuhannen sekaisin miljoonassa kansiossa, etten tiedä oikein mitä niille pitäisi tehdä. Pitkän hakemisen jälkeen löysin kuvat kuitenkin, niin ajattelin julkaista nämä heti, ettei taas unohdu. :)

Näissä on käytetty Novitan Joki-lankaa, jota sattui varastosta löytymään ylimääräistä. Ohje on myöskin Novitalta, patakinnas ja -lappu. Huovuttaminen oli kyllä siinä mielessä jännää, että yhtään ei osannut arvata, mitä siltä pesukoneesta ulos tulee. Ja kuten viime kerrallakin sanoin, täysin samalla tavalla tehdystä ja huovutetusta työstä voi tulla ihan erilainen.

Sen pidemmittä puheitta palailen taas lukuisten neuleideni pariin, ja koitan saada jotain valmiiksikin. Keskeneräisiä on taas kerääntynyt hiukan liikaakin..

PS. Yksi projekteistani on Muita ihanian talvisukat, jotka ainakin kolmantena päivänä näyttävät aivan ihanilta. Sukkien etenemistä voit seurata Käsityöelämään Instagramista!

2 comments on “Mitä huovuttaessa syntyikään?”

  1. Hei. Huomasin että sinulla oli blogissasi aiemmin kuva palapelisileytysalustasta. Mistähän olit sen hankkinut?
    Muitaihania talvisukat vaikuttavat ihanilta 😊.

Vastaa