Eräs ikuisuusprojektilta tuntunut on vihdoin valmistunut ja pääsee nyt tänne blogiinkin. Instan puolella nämä ovatkin vilahtaneet heti valmistuttuaan. Nimittäin neulesetti Liljalle. Hanskat valmistuivat jo jokin aika sitten, mutta pipo tuntui viipyvän puikoilla. Olen nyt lasketun ajan lähestyessä yrittänyt tehdä roikkumaan jääneitä hommia valmiiksi, joten lopulta se pipokin putosi puikoilta valmiina. Kaipaisin siihen vielä tekoturkistupsua, mutta jää nähtäväksi saanko aikaiseksi sellaista hankittua. Ilman tupsua tosin menee huppu kivammin päähän.

Lankana näissä on Drops Merino Extra Fine, nämä merinolangat ovat ihanan pehmeitä ja lämpimiä. Pipon ohje on myöskin Dropsilta, Lille Lisa pienennettynä yhden koon. Pipoa tehdessä meinasi jo lanka käydä vähiin ja jouduin kaventamaan aika reilusti lopussa, mutta onneksi lanka ei loppunut kesken. Lapasia tehdessä  nappasin valepalmikon pipon ohjeesta ja muuten neuloin ihan peruslapasen välillä sovittaen. Peukalo jäi vähän jämptiksi, mutta onneksi käsi ei taida kasvaa niin kauheaa vauhtia etteikö hanskat nyt lopputalvea menisi. Olisi ihana tehdä vielä settiin sopiva kauluri, mutta vielä en ainakaan siihen ole ryhtynyt, kun muutakin puuhaa tuntuu olevan riittämiin.

Nämä ovat vähän sellaisiksi paremmiksi ”kauppa-asusteiksi” tarkoitetut, mutta lapasia on kyllä käytetty viluloisella tytöllä muutenkin kuorihanskojen alla. Merinovilla on vaan niin ykkösmateriaali. <3 Harmi vain, että kuorihanskat ja ahkera käyttö ovat jo nyt tehneet lapasista hiukan nukkaiset, kuten kuvista näkeekin. Tosin eipä kai ikinä käytön jäljiltä voi välttyä. :)

Testasin nyt kuvien laittoa näin, ettei tarvitse klikkailla mitään isommaksi. Katselu taitaa olla mukavampaa näin, mutta asettelu kaipaa vähän viilausta. Hölmön näköistä, kun kuvia tulee loppuun pitkä litania. Tosin tärkeämpää on, että kuvia on helppo katsella.

 

 

 

Vastaa