Kategoria: Valmiit 2015

Kädet puikkoina

huivi1

Viimeisen viikon olen yrittänyt tehdä valmiiksi kahta vaivalloista työtä, mutta lopulta kirjoneule tursusi jo korvistakin, ja päätin ottaa pienen välityön. Välityön piti olla helppo, nopea ja piristävä. Tiedättehän sen tunteen, kun saa jotain valmiiksi? Sen jälkeen keskeneräisiä töitä jaksaa tehdä taas ihan eri fiiliksellä. Päädyin siis neulomaan huivin, puikkoina omat käteni. Näitä huiveja on silloin tällöin näkynyt blogeissa, ja minun on pitänyt koittaa tätä jo kauan, mutten ole vaan saanut aikaiseksi, kun ei ole ollut sopivaa lankaakaan. Edelleen lankaa oli rajallinen valikoima, ja muutamaan otteeseen jouduin purkamaan koko huivin, kun lanka ei meinannut riittää. Silmukkamäärää pienentämällä sain kuitenkin huivin tehtyä siten, että se yltää kaulan ympäri kaksi kertaa.

Langan valinta tuotti ongelmia, sillä riittävän paksua lankaa ei meinannut löytyä varastostani, eikä ainakaan riittävää määrää. Lopulta päädyin käyttämään laatikossa pyörineet frillalangat, joista en ole vielä tähänkään mennessä tehnyt mitään. Sellaisenaan lanka oli turhan ohutta, mutta kolminkertaisena oikein hyvää. Ohje löytyi Handimaniasta, vaikka ennenkin neuloneena sitä ei liiemmin tarvittu. Ohjeesta lähinnä tarkistin, että huivi neulotaan ihan tavalliseen tapaan.

Huivista jäi ihan hyvä fiilis, jos lanka olisi riittänyt, olisin tehnyt siitä paaaaaaaljon muhkeamman, nyt siitä jäi vähän liian ohut omaan makuuni. Käsillä neulottu huivi on siinä mielessä hyvä, että se sopii hyvin myös ihan ensimmäistä kertaa neuloville, ja yksinkertaisesta, nopeasta, mutta myös isohkosta työstä saattaa syntyä kipinä myös muuhun neulomiseen. Plussana myös se, etten ole ikinä ennen saanut tuhottua 300 grammaa lankaa noin lyhyessä ajassa! :D

huivi5

Käsillä neulottu huivi
Työ numero 3 vuonna 2015
Lankana Katia Ondas
Lankaa kului n. 300g
Ohje Handimaniassa

Virkattu tablettisuoja

Taas olen shoppaillut. Tällä kertaa tabletin, ja luonnollisesti kasan lankaa. Lankaa löytyy inhottavan paljon erilaisista tarjouksista. Tokmannilta bongasin Nallea kolme kerää kympillä, ja vielä uskomattoman herkullisissa väreissä! Näistä tulee Sydänsukat 2.0. Minulle itselleni!

nallee

Novitan sivuilla selatessa silmät osuivat jälleen tarjouksiin. 7 veljestä, juuri tarvitsemissani väreissä!

Seiskaveikka
Etualalla oleva vihreä on tosiaan väriltään kirkas vihreä, eikä tuollainen tumma. Jostain syystä en vaan saanut millään kuvattua sitä oikean värisenä.

Ja sitten vielä Novitan Usvaa. Sekin oli tarjouksessa, ja langan sivuilta päädyin aivan ihanaan pitsineuletunikan ohjeeseen. Pakko sitäkin siis oli ostaa. :)

usva

 Sitten asiaan…

Tilasin tosiaan tabletin, ja Ebaysta siihen suojakuoren. Suojakuori ei luonnollisestikaan ole tullut vielä, kun taas tabletti oli seuraavana päivänä kädessäni. Ensimmäisenä päivänä, kun se oli mukanani töissä, koko tabletti oli jo yltäpäältä hileessä ja klähmäisissä sormenjäljissä. Töiden jälkeen kurvasin äidin luokse kahville, ja matkalla välähti. Matonkuteestahan tuohon tekee nopeasti suojapussin! Ihana äitini lahjoitti minulle tarvittavan määrän kudetta, ja vielä ihanissa väreissä. Minun varastoistani ei kudetta löydy, käsivammaisuus ja tiukka käsiala eivät ole tosiaan siinä lajissa hyvä yhdistelmä.

Aloittelin pussukkaa heti, tein tarvittavan määrän ketjusilmukoita, ja aloin menemään niitä vain ympäri ympäriympäriympäriympäri….. Hampaat irvessä tein kiinteitä silmukoita riittävän määrän, jotta tabletti sopi pussiin. Sitten.. Ei mitään, sen pituinen se. Miksiköhän en ole virkannut pussukoita enempää, kun se on niin tavattoman helppoa? Senkun tekee vaan. Ja niistähän voi ideoida vaikka minkälaisia joka tarpeeseen!

Tablettisuoja kesken

Ensimmäistä kertaa kokeilin myös varsinaista kirjovirkkaamista. Ennenkin olen tehnyt pieniä juttuja, mutta yleisesti ottaen en kovin paljoa edes virkkaa. Nämä vinoraidat ovat kyllä todella hauskoja! Koska idea vinoraitoihin tuli vasta parin ensimmäisen turkoosin kierroksen jälkeen, tein loppuun vielä kaksi kerrosta pelkällä pinkillä, jotta raidat näyttävät edes pikkuisen suunnitelluilta. :)

Valmis tablettisuoja

ps. Oletko huomannut, että Käsityöelämää on myös Facebookissa? Sinne jaan mielenkiintoisia neuleohjeita ja ajatuksia, joita blogin puolella ei välttämättä näy. Tulevaisuudessa tykkääjien kesken myös arvontoja!

Suuuuuuuuuuuuuuuri sydän

Neulottu sydän
Vuoden ensimmäinen valmistunut neule. Ja aivan ihana sellainen.

Ihana serkkuni täytti juuri yhdeksän, ja vein hänelle syntymäpäivälahjaksi neulotun sydäntyynyn. Ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli aika hieno.

Tyynyn alaosan tein Sydämellisiä lahjoja neuloen-kirjan perusohjeen mukaan, mutta koska silmukoita oli jonkin verran enemmän kuin ohjeessa, yläosan joutui soveltamaan. Lopuksi vielä vahingossa huomasin, että tyyny on huomattavan paljon ihanampi nurinpäin, joten kiepautin sen ympäri ennen täyttämistä.

Neulottu sydänAlunperin sydämestä ei pitänyt tulla ihan noin iso, mutta jokin suuruudenhulluuskohtaus taisi iskeä. Ja sitten huomasinkin, etten meinaa millään saada sitä ajoissa valmiiksi, ja jouduin tekemään sitä lähtöä edeltävänä iltana yötä myöten. Mutta kaiken sen vaivan arvoista oli nähdä serkkuni (ja monen muun) ilme, kun annoin tyynyn hänelle. Pienikokoiselle yhdeksänvuotiaalle sydän on lähes koko keskivartalon korkuinen, ja sitä soviteltiin jos johonkin sohvan nurkkaan, jossa on hyvä köllötellä.

Täytin sydämen vanulla, mutta jätin sen kuitenkin hieman lötköksi, jotta se muotoutuu pään alle mukavasti. Tosin tämä sydän taipuu moneksi, lahjansaaja puki sen jo pipoon ja lapasiin, ja niin sydämestä tulikin pingviini.

Neulottu sydänNeuloin sydämen viisinkertaisella (!) 7 veljeksellä ja numeron 10 puikoilla. Tuntui kuin olisi neulonut jotakin köyttä, eivätkä ranteeni ole vieläkään toipuneet tuosta. Mutta yhtään pienempiä puikkoja ei olisi voinut ottaa, muuten neulos olisi jäänyt liian väljäksi, ja vanu olisi tursuillut ties minne.

Värit oli helppo päättää, teen tälle samaiselle tytölle neuletta, ja siihen hänen väritoivomuksensa olivat mustaa, pinkkiä, ja liloja tähtiä. Musta ja pinkki päätyivät neuleeseen, tähtiä en valitettavasti voinut toteuttaa, joten sydämeen valikoin mustaa, pinkkiä, vaaleanpunaista ja lilaa. Ja nurjasta neuleesta värit pääsevät kauniisti oikeuksiinsa.

Kaikenkaikkiaan sydän painoi vanuineen 766g, ja lankaa meni 493g.

Uudet kengät!

Sydän matkasi siis lauantaina Keravalle, ja minä viimeistelin sitä vielä perjantai-lauantaiyönä kello yksi. Sattuneesta syystä en sitä ehtinyt kuvaamaan. Onneksi ihana hovikuvaajapikkusiskoni lähti myös mukaan. Ei muuta kuin auto seis matkan varrelle ja kuvaamaan. Etsittiin me sentään hieman syrjäisempi paikka, jossa ei mennyt ohi kun pari autoa. Syrjässä on mukavampi kuvata, ja helpompi hassutella ja esitellä vaikkapa ihan uusia kenkiä.

 

Lankavarasto, 8182g
Ostettu 550g / Kulutettu 493g
Lankaa tällä hetkellä 8239g