Ainakin lähes. Alunperin tarkoitukseni oli esitellä tämä vasta parin päivän päästä, jotta postaukset hieman tasaantuvat, eikä joka päivälle tule jotain. En kuitenkaan malttanut pimittää tätä kauemmin, vaan halusin esitellä sen jo nyt.
Nimittäin minikeinutuolimme tupsupäällisen. Aloitin tämän jämälankaprojektina, mutta jämälankojen huvetessa, jouduin ostamaan lisää lankaa. Kahteen otteeseen. Mutta kun tästä oli tulossa niin hieno, etten oikeasti millään malttanut jättää sitä odottamaan sopivia jämälankoja. Tapojeni mukaan tämäkin työ on täyttä Novitaa. Isoveljeä, Nallea, 7 veljestä ja Helmiä, tupsukehikkokin on Novitan. Ohuimmat langat kerin ensin kaksinkertaiseksi, jotta säästyy aikaa ja vaivaa.
Välillä olin jo epätoivon partaalla, että eihän tuo valmistu koskaan. Päivä toisensa jälkeen sain vain pyöritellä tupsuja lisää ja lisää ja lisää.. Mutta eilen koitti se suuri päivä, kun huomasin, että tupsuja ei oikeasti puutu enää juurikaan! Innoissani aloin niitä tekemään, ja kuinkas ollakkaan, tupsukehikko hajosi. No, ei siinä mitään, toinen puolisko oli kahdessa osassa, mutta toimi se niinkin. Hetken päästä toinenkin puoli hajosi. Onneksi tupsuja ei ollut tehtävänä enää kuin kolme, joten sain nekin kyllä tehtyä, vaikka hieman vaativaa se olikin. 
Kun sain viimeise tupsut kiinni ja asettelin maton paikalleen, en voinut muuta kuin hymyillä. Katselin keinutuolia typerä irve kasvoilla ja tunsin suunnatonta ylpeyttä, en ole koskaan saanut mitään noin suurta projektia valmiiksi! Ja siellä se nyt on, valmiina ja kauniina.