Kategoria: Uncategorized

Tien päällä #1

Tien päällä-postaukset ovat nimensä mukaisesti reissussa tehtyjä. Tällä hetkellä ollaan hakemassa rautaa johonkin miehen projektiin. :) Tykkään neuloa autossa, täällä monet ikuisuusneuleet etenevät vauhdikkaasti. Otankin neuleen mukaan aina, kun lähdetään hiukankin pidemmälle reissulle.

Tälläkin kerralla teen Kiinnostus nolla-neuletta. Hihat ovat jo onneksi kohtuullisen hyvällä mallilla, niiden jälkeen neuleen pitäisikin edetä vauhdikkaasti, kun sitten ollaan jo ihan loppusuoralla. ;)

Kevät tulee kovaa vauhtia, ulkona on aivan tajuttoman kaunis ilma. Me olemme molemmat lomalla tämän viikon, toivottavasti sää pysyy yhtä kauniina koko viikon.

Missä kaikkialla sinä neulot?

Sydämiä ja kehityskeskustelua

Reilu viikko sitten ostin askartelulehden nimeltä Ihana. Lehdessä oli suloisia pieniä virkattuja sydämiä, joihin ihastuin heti. Lehdessä oli muis muita sydänaiheita, ystävänpäivän vuoksi. Minua oikein harmitti, kun ostin lehden vasta ystävänpäivän jälkeen, enkä näinollen saanut näitä kortteja enää läheteltyä. Selattuani lehden muutamaan otteeseen, unohdin sen keittiön pöydälle suloisine sydämineen.

Eilen selailin Silmukan saalistus-blogia, ja bongasin sieltä Silmukan ytimestä-haasteen. Haasteen järjesävät siis Silmukan saalistus- ja Pipon ytimestä-blogit, kiitos siitä heille! Helmikuun aiheena oli sydän. Inspiraatio iski välittömästi, ja kävin kaivamassa Ihana-lehden esiin. Virkkailin illan pieniä ja vähän isompia sydämiä. Käyttöä en niille vielä keksinyt, mutta loppuvuoden syntymäpäiväkortteihin niitä kenties voisi hyödyntää. Lankana näissä oli pinkki Nalle ja persikan värinen Kaste. Kasteesta en kyllä vieläkään pidä, kuvissakin se on jotenkin inhottavan kovan näköinen. Ehkä sen kuitenkin saa tuhlattua tällaisiin pienempiin projekteihin. :)

Muutamana päivänä olen pohdiskellut bloggaamisen ja blogini kehitystä. Ensimmäinen vuosi meni ehkä hieman harjoitellessa, valmiita käsitöitä esitellessä ja yksinpuhelussa. 1-vuotisarvonnan aikaan blogiin alkoi kuitenkin eksyä enemmän kävijöitä ja lukijoitakin löytyi. Nyt alkaa olla aika ottaa seuraava askel blogimaailmassa ja miettiä kehitysideoita. Mahdollisesti jotain juttusarjaa, kuvapostauksia, viikon värejä, keskeneräisiä töitä, haasteita, mitä? Bloggaan paljon itseni vuoksi, mutta myös lukijoille, jonka vuoksi haluaisinkin kuulla lukijoiden ehdotuksia blogin sisältöön, mitä te haluaisitte lukea?

Kisun korjausta

Aiemmin tekemäni kissa päätyi jokin aika sitten takaisin minulle, sillä raukka oli päätynyt pesukoneeseen ja kaipasi hieman korjausta. Vanha Teddystä tekemäni kaulaliina oli venynyt ja huovuttunut, ja pääkin hieman roikkui. 
Purin kaulasauman ja laitoin hieman lisää vanua päähän ja vartaloon, sekä tein uuden kaulaliinan. Lisäksi piilotin hieman pesukoneessa esiin tulleita langanpäitä. 
Kisu palautui omistajalleen entistä ehompana ja suuresti odotettuna. Lopuksi vielä kielsin tiukasti laittamasta kissaa uudelleen pesukoneeseen – tai kuivausrumpuun. :)