Vihdoin saan aikaiseksi kirjoittaa tänne blogiinkin jotain käsitöistä. Harmillisen vähälle on viime aikoina jäänyt sekä kirjoittaminen, että tekeminen. Muutaman perustopin olen ommellut, koiralle neuloin lelun, ja siihen se sitten jääkin. Näin kuumalla ei oikein lanka kulje sormissa, eikä tee mieli edes ottaa mitään neuletta syliin lämmittämään lisää.
Tämä pusero valmistui jo ajat sitten, en vaan ole saanut aikaiseksi kuvattua sitä. Tänään taas huomasin, että blogin päivittämisestä alkaa olemaan jo vähän turhan kauan, ja päätin vihdoin kuvata tämänkin. Laadusta huomaa kyllä, että kuvat ovat nopeasti otettuja, en todellakaan tiedä, miksi ne ovat noin huonoja. 
Pusero on VMS oma koppa-kirjasta. Malli on superkiva, mutta ikäväkseni huomasin, etten saa sitä onnistumaan, vaikka mitä tekisin. Takakappale laskostuu todella hölmösti, se näyttää itseasissa melkein pyrstöltä! Rypytin sitten takakappaletta reilusti sivuilta, jolloin tilanne parani hieman, mutta paita ei vieläkään ole mielestäni onnistunut. Väreistä tykkään todella paljon, sekä Rose-langan keveydestä. Pusero jää siis ahkeraan kotikäyttöön, jossa se varmasti on todella hyvä. Mikä sen ihanampaa, kuin talven pimeydessä ja kylmyydessä vetää päälleen mukavan väljä ja lämmin, mutta kuitenkin kevyt, neule?